Kaarina Teatteri - Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja
Arvostelu
Kaarina Teatterin ohjelmistossa on syksyllä 2016 Tuomas Kyrön kirjaan pohjautuva
Mielensäpahoittaja, joka kertoo vanhan miehen päättäväisyydestä omaa elämäänsä,
ja kuolemaansa kohtaan. Ohjaaja Tom
Petäjä on hyvien näyttelijävalintojen myötä onnistunut vangitsemaan
näytelmään sekä usein esillä olleen komedian, että draaman, joka usein
Mielensäpahoittajasta puhuttaessa jää komedian roolia kantavan tekstin varjoon.
Mielensäpahoittaja voisi olla miltei kuka tahansa
suomalainen mies. Hiljainen mörökölli, joka puhuu vähän ja silloinkin vain
pelkkää asiaa. Hänen mielestään ihmisen tulee tehdä itse oma elämänsä,
kasvattaa perunat, ja siinä sivussa lapset ja pärjätä omillaan. Mitä sitä muita
ihmisiä vaivaamaan omilla ongelmillaan. Hannu
Pajunen tekee oivan roolityön pääosassa, hän on olemukseltaan kuin luotu
tekemään roolia. Olemukseltaan sympaattinen hahmo saa aikaan tahatonta
nauruhermojen kutkuttamista, tiedä häntä saako se ihmisessä aikaan
samaistumisen tunnetta haetaanko samaistuttavia piirteitä ystävistä vai
sukulaisista. Tarinan edetessä alkaa huomaamaan, kuinka aiemmin jyrkästi
muutosta vastustanut hahmo alkaa totuttautua siihen, että maailma muuttuu ja
ihmisten pitää muuttua sen mukana.
Mielensäpahoittajan poika (Mikko Jäästö) antaa katsojan ymmärtää olevansa täysin isänsä
vastakohta, vaikka hahmoissa on yhtäläisyyksiä, joita ei välttämättä tule
ajatelleeksi esityksen aikana. Ei pelkästään vaatetus, ruutupaita ja
mokkatakki, vaan myös eleet ovat toisiaan myötäileviä. Mikäli Petäjä on tämän
saanut ohjaamalla ohjattua on hän tehnyt loistavaa työtä.
Alusta luulisi, että poika on hissukka, joka on elänyt isänsä varjossa koko ikänsä ja kun miniä (Mari Backman) astuu kuvaan, käsitys voimistuu entisestään, mutta tarinan edetessä paljastuu pojalta myös oma tahto ja päättäväisyys omaa elämäänsä kohtaan. Ehkei niin vahvana kuin isällään, mutta tätä kasvutarinaa on oivaa seurata näytelmän aikana.
Alusta luulisi, että poika on hissukka, joka on elänyt isänsä varjossa koko ikänsä ja kun miniä (Mari Backman) astuu kuvaan, käsitys voimistuu entisestään, mutta tarinan edetessä paljastuu pojalta myös oma tahto ja päättäväisyys omaa elämäänsä kohtaan. Ehkei niin vahvana kuin isällään, mutta tätä kasvutarinaa on oivaa seurata näytelmän aikana.
Keskeisten hahmojen lisäksi näytelmässä on monia värikkäitä
sivuhahmoja, jotka tuovat oman lisäpotkunsa juoneen. Toni Rautio, Helena Virtanen,
Elina Toivanen ja Risto Nurmio rikkovat sivuhahmoina
jäätä lisäämällä huumoria, milloin hoitohenkilökuntana, milloin hoidettavina.
Jokaisella heistä on oma tarkoituksensa myös Mielensäpahoittajan kannalta,
erityisesti Toivasen rooli hotellin vastaanottovirkailijana ja Virtasen rooli
kirkkoherrana saavat Mielensäpahoittajan ajattelemaan uudistuksia toiselta
kannalta, ehkä jopa lievää innostusta on havaittavissa.
Erica Selin on sivuhahmoista ehkä suurimmassa roolissa esittäen Mielensäpahoittajan palvelukodissa asuvaa vaimoa. Selin tekee koskettavan roolityön, joka saa katsojan milloin hymyilemään myötätuntoisesti, milloin pyyhkäisemään kyyneltä silmäkulmastaan.
Erica Selin on sivuhahmoista ehkä suurimmassa roolissa esittäen Mielensäpahoittajan palvelukodissa asuvaa vaimoa. Selin tekee koskettavan roolityön, joka saa katsojan milloin hymyilemään myötätuntoisesti, milloin pyyhkäisemään kyyneltä silmäkulmastaan.
Kokonaisuutena Mielensäpahoittaja on laadukas koskettava
draama, jonka monisävyisestä hahmorepertuaarista jokainen katsoja löytää
samaistuttavan hahmon. Kaarina Teatterin lavastukset ovat toimivat ja hienosti
toteutetut, sekä vaihdot helponnäköiset, mikä saa katsojan hämmästelemään tilanteen
soljuvuutta.
Vaikkei sitä ensimmäisenä ajattelisikaan, saa näytelmä katsojan pohtimaan omaa itseään ja sitä, keskittyykö ehkä itse liikaa toisten elämään, eikä ajattele omaansa tarpeeksi. Näytelmä on suunnattu aikuisille, mutta myös nuorille on huumorinsa, joka uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.
Vaikkei sitä ensimmäisenä ajattelisikaan, saa näytelmä katsojan pohtimaan omaa itseään ja sitä, keskittyykö ehkä itse liikaa toisten elämään, eikä ajattele omaansa tarpeeksi. Näytelmä on suunnattu aikuisille, mutta myös nuorille on huumorinsa, joka uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.
30.10 2016
Lotta