Pöytyällä soi Kaksi kitaraa

 Pöytyän kesäteatterin aittarakennuksista hehkuu ajan patina ja into teatterin tekemiseen. Jani Selinin ohjaama Kaksi Kitaraa – Topi Sorsakosken tie Ähtäristä tähtiin -näytelmä on jo kumartanut viimeisen kumarruksensa, mutta viimeisten esitysten fiilis ja miljöön tunnelma jäävät elämään vielä pitkäksi aikaa. 

Kukapa meistä ei olisi joskus kuullut Topi Sorsakoskesta? Ähtärin pojasta, joka keikkaili pitkin Suomen maata ja lauloi itsensä suomalaisten sydämiin. Kaksi kitaraa kertoo tämän pojan tarinaa yksityiskohtia kaihtamatta ja hyvällä huumorilla höystettynä. Tarinan kertoja (Jukka Huhtala) on monimuotoisuudellaan erinomainen ja putkahtaa milloin mistäkin jatkamaan tarinan kerrontaa. Topi Sorsakoski (Raimo Laurila) laulaa ja esiintyy hyvin aidosti ja mikäli nuoremmilta katsojilta kysyttäisiin, hän voisi hyvinkin olla herra itse. 

Työryhmä on täynnä upeita näyttelijöitä, laulajia ja tanssijoita, Topi Sorsakoski (Laurila), Nuori Eeva Lötjönen (Jenna Häkki), Maija Tammilehto (Terhi Mäkelä), Kielo Lötjönen (Teija Häkki) ja Eeva Lötjönen (Heidi Helin) mainitakseni heistä vain muutaman. Työryhmän fiilis on käsin kosketeltavissa jo ensimmäisestä ryhmäkohtauksesta saakka ja meininki on välillä kuin suoraan Mantun grillijonosta. Autenttisuutta lisäävät vanhat autot, retroradiot, sekä aikaan sopiva puvustus ja maskeeraus. Jokainen vaihto toimii ja hahmot ovat aitoudessaan uskottavia.

Esityksen kappaleet ovat sävelmiä vuosikymmenten takaa, mutta kuitenkin tuttuja jopa nuoremmille katsojille, joten kaikenikäiset viihtyvät varmasti. Livebändi tuo lisämausteen näytelmän juoneen ja soiton alkaessa huomaa, miten tärkeä osa kesäteatteria musiikki oikein onkaan. Ja kun on musiikkia, on myös tanssia. Marko Virtanen on mies näytelmän tanssikoreografioiden takana ja meininki on taattua Virtasen Markoa. 

Kun kesäilta pimenee ja aurinko painuu mailleen peltojen taakse, syttyvät ulkovalot valaisemaan lavaa kuin varkain, huomaamatta. Itikat ja yökköset luonnollisesti kiinnostuvat valoista, mutta mitä olisi ulkoilmateatteri ilman pienintäkään itikanpistoa. Esityksen loppuessa katsojat poistuvat auto kerrallaan ulkotulin valaistua tietä pitkin, hyvillä mielin ja Sorsakoskea hyräillen.